Tieteen ja tekniikan kehityksen ja edistymisen myötä ortopedia on edistynyt suuresti diagnoosissa ja hoidossa. Luu- ja niveltuberkuloosivaurion poistohoidon valtakunnallinen edistäminen on parantanut huomattavasti kirurgisten parannusten määrää; käsikirurgian perustaminen ja kehittäminen on nopeasti popularisoinut ja parantanut käsivammojen diagnosointi- ja hoitotekniikoita; mikrokirurgian laaja sovellus on tehnyt monien varpaiden ilmaisesta rekonstruktiosta, anastomoosista ja hermokimppujen vapautumisesta sekä 0,2 mm:n valtimoiden välisestä anastomoosista enää myyttiä; uusilla kirurgisilla tekniikoilla on saavutettu hyviä tuloksia skolioosin, kohdunkaulan spondyloosin ja kohdunkaulan ahtauman hoidossa; erilaiset tehokkaat kirurgiset tekniikat niveltulehduspotilaille ovat mahdollistaneet potilaiden, jotka ovat olleet vuoteessa monta vuotta, seisomaan uudelleen; pahanlaatuisten luukasvainten hoito on kehittynyt yksinkertaisesta amputaatiosta kokonaisvaltaiseen hoitoon, mikä on parantanut kirurgista paranemista ja eloonjäämisastetta; polven artroskopian kliininen sovellus ei ole vain ratkaissut joidenkin vaikeiden nivelsairauksien diagnosointia, vaan mahdollistanut myös samanaikaisen diagnoosin ja hoidon; materiaalitieteen kehittyessä sisäinen kiinnityskäsittely on nyt mahdollista joissakin monimutkaisissa murtumissa; ja tekonivelten ja tekonikamien toiminta ja suorituskyky ovat yhä kehittyneempiä. Lyhyesti sanottuna ortopedian kehitys on erottamaton peruslääketieteen, erityisesti kokeellisen lääketieteen ja materiaalitieteen, kehityksestä.
Aikojen ja yhteiskunnan muuttuessa ortopedisten vammojen ja sairauksien kirjo on kokenut merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi kun sairaudet, kuten luu- ja niveltuberkuloosi, osteomyeliitti ja polio, ovat vähentyneet merkittävästi, liikenneonnettomuuksien aiheuttamat vammat ovat lisääntyneet merkittävästi. Väestön ikääntyminen on johtanut ikääntyneiden osteoporoosin aiheuttamien murtumien ja nivelsairauksien lisääntymiseen, ja ympäristötekijät ovat johtaneet vastaavasti luukasvainten ja nivelreuman lisääntymiseen. Tämä ortopedisten vammojen ja sairauksien kirjon muutos edellyttää, että ortopedisen tutkimuksen ja ennaltaehkäisyn painopisteiden on mukauduttava tähän muutokseen, mikä puolestaan määrää ortopedian tulevaisuuden suunnan.